Yhteystiedot

Seponkatu 7, 15140 Lahti
Puhelin: 040 552 7116
Sähköposti: phtanssi@phtanssi.net

Tanssigaala Kultaiset Askeleet 2012

Kaikille tarkoitetussa, Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry:n järjestämässä tanssigaalassa jaettiin tunnustuspalkintoja päijäthämäläisille tanssintoimijoille. Nyt kolmannen kerran järjestetty gaala pidettiin Sibeliustalon Puusepänsalissa 21.01.2012.

Loistavan illalisen lomassa nähtiin myös palkinnonjaon lisäksi tanssiesityksiä.

 

Illan isäntänä toimi MARCO BJURSTRÖM

joka olemuksellaan, käytöksellään ja uskomattomilla puhelahjoillaan aikaansai rennon tunnelman jo heti gaalan alussa.

dsc_8980_marco.jpg 

Marco Bjurström tunnetaan tanssinopettajana, koreografina ja juontajana, lisäksi hän on ohjannut useita musikaaleja.

 

  Ensimmäisenä lavalle saapui Tanssiklubi Dancing ry:n tanssikerho Jam'n Rollin OTTO VALTAMO ja HELI HÄMÄLÄINEN.

He esittivät gaalassa sekä nopean että hitaan Boogie Woogien.

Alussa nähtiin nopea Boogie Woogie.

heli_ja_otto_nopea_wb2.jpg

otto_heli_ja_marco.jpg

 He kertoivat kiinnostuneille lisätietoja tanssista ja antoivat vinkkejä aloittamiseen saaden sen kuullostamaan yhtä helpolta kuin heidän tanssinsa näytti.

Boogie Woogie on vapaasti vietävä rock’n swingtanssi, jossa ei ole valmista koreografiaa vaan kyseessä on vapaasti vietävä tanssi.

Boogie Woogie tuli Suomeen 1993 ja vuonna 1995 Suomen Tanssiurheiluliitto hyväksyi lajin mukaan kilpatanssiksi omassa lajissaan. Lajin kilpailutoimintaa on myös useissa muissa maissa.

 

maija-liisa_lindqvist.jpg

 Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja

MAIJA-LIISA LINDQVIST

 

Juhlapuheen jälkeen Kanresta Oy:n vuoropäällikkö Manne Sjöblom kertoi illan menusta

 

Alkupalat

Savustettua kirjolohta ja piparjuurikermaa

Rapusmetanalla täytetyt kananmunat

Italiansalaattia paahtopaistista

Savujuustosalaattia

Vihreää salaattia 

Talvinen leipävalikoima

 

Kasvis ja kalaton vaihtoehto

Paahdettuja juureksia, pähkinöitä ja vuohenjuustovaahtoa

Kananmunia yrttitäytteellä

Italiansalaatti (lihaton)

 

Alkupalojen jälkeen näimme OTTO VALTAMON ja HELI HÄMÄLÄISEN hitaan Boogie Woogien

otto_v_ja_heli_h_hidas_wb.jpgotto_ja_heli_hidas_wb.jpg

Otto Valtamo ja Heli Hämäläinen tanssivat Rock´n Swingtanssien korkeimmassa taitoluokassa. He ovat Suomen rankinglistoilla Bugg-tanssissa sijalla 4 ja Boogie Woogiessa sijalla 5, samoin SM-kilpailuissa.

Otto ja Heli ovat aloittaneet kilpailemisen vuonna 2006 ja tanssineet mitalisijoille monissa GP-kilpailuissa He opettavat myös tanssia Tanssiklubi Dancing ry:n Jam´n Roll tanssikerhossa.

 

Seuraavaksi palkittiin NUORI LAHJAKKUUS 2011

jonka valinnan kriteereinä on, että kyseisen henkilön/ryhmän tulee olla lahjakas tanssija tai koreografi, joka on innostunut asiastaan ja tuntee tanssin paloa eikä ole vielä vakiinnuttanut asemaansa.

Kulttuurikeskuksen nimikkopalkinnon tuli jakamaan kulttuurikeskuksen vastavalittu kulttuuriasiaianpäällikkö

MATTI KARHOS

matti_karhos.jpg

 

Matti Karhos on toiminut muun muassa festivaalijohtajana,

lastenkulttuurihankkeiden suunnittelijana ja toteuttajana sekä muusikkona..

Lahdessa hän aloitti työnsä vuoden tämän vuoden alussa.

 

NUORI LAHJAKKUUS 2011 on SAKU-PETTERI TONTERI

saku-petteri_ja_palkinto.jpg

Saku on nuori ja valoisa tanssipersoona, jonka asenne ja into ovat huippuluokkaa

Hänelle on nuoresta iästään huolimatta kertynyt paljon esiintymiskokemusta lukuisista tanssikilpailuista sekä erilaisista tapahtumista ja keikoista

Sakun viime vuoden merkittävin saavutuksensa oli yksilötanssikilpailuiden voitto valtakunnallisissa Sakustar -kulttuurikilpailuissa Joensuussa ja tuorein saavutus on vuoden vaihteen kantritanssin MM-kulta ja samalla nousu kilpailemaan nuorten ylimpään Risingstar -sarjaan.

 

Pääruoka

Porsaan selyksiä omena-kanelikastikkeessa

paahdettuja timjamiperunoita

hunaja-punajuuria


Kasvis ja kalaton vaihtoehto

Kasvisterriini ja paahdettuja välimeren vihanneksia

 

Pääruoan jälkeen nähtiin Vogue -esitys

dsc_8909_vogue.jpg

 VENLA VUORIO

ja hänen tyylikäs ryhmänsä

 

 venla.jpgVogue - tanssilajin alkuperäinen

idea on  ollut huippumallien

imitoiminen, joten lajiin kuuluvat

mallimaiset runway- kävelyt sekä

poseeraukset, asennot jotka ovat

pitkälti muotilehtien ja huippumallien

inspiroimia.

Poseerauksissa ajatellaan pysähdyksiä

 ja valokuvia, kuten kuuluisan

Vogue-muotilehden sivuilla.

 

Vogue tanssilaji on kehittynyt lähemmäs nykyistä muotoaan 80 -luvun New Yorkin gay undergroud clubeilla.

Vogue New ja Old Way:ssä ovat tärkeitä suorat ja selkeät linjat sekä vartalon kauniit asennot, Vogue femmessä taas pehmeän sulavat naiselliset liikkeet ja hallittu energia ovat tärkeitä.

Vogue on freestyle tanssilaji, jonka ideologiaan kuuluvat mm. tasa-arvo ja ennakkoluulottomuus. 

 

 

 

 

venla_marco_ja_tytot.jpg

Venla opetti myös yleisölle Vogue -perusteita ja sai heidän tanssimaan useammankin kerran.

Liike on tosin aika helppo....

 

yleisovogue.jpg

 

Seuraavaksi palkittiin TANSSIN TOIMIJA 2011 

anneli_ja_marco.jpg


Palkinnon luovutti viimevuotinen Tanssin Toimija,

Tanssiklubi Dancingin ry:n puheenjohtaja

ANNELI LAURELL

joka itse on ollut perustamassa Lahteen kahta tanssiurheiluseuraa, Lahden Tanssiurheiluseuraa ja Tanssiklubi DANCING ry:tä.

Anneli on harrastanut kilpailumielessä tanssiurheilua miehensä kanssa 12 vuotta, vuosina 82 -94, saavuttaen 46 mitalisijaa.

Kaikkiaan Anneli on toiminut 30 vuotta tanssin saralla tehden kilpatanssia tunnetuksi Lahdessa

Tanssin toimijan palkinnon kriteerinä on että henkilö/ryhmä toimii edelleen innostavasti kentällä edistäen tanssitietoutta. Hän on tulee olla myös aktiivinen yleisökasvattaja

 

TANSSIN TOIMIJA 2011 on VENLA VUORIO

 

venla_ja_juhlapuhe.jpg

Venla on urbaaneihin tanssilajeihin erikoistunut tanssija, tanssiopettaja ja koreografi.

Hiphop, House, Waackin’ ja Vogue -tanssilajeihin ja niille ominaiseen kulttuuriin hän on tutustunut mm. vuoden ajan Pariisissa sekä reilun parin vuoden ajan New Yorkissa lajien parhaiden opeissa.

Hänen Waackin’ ja Vogue "mentoreina" ovat toimineet mm. 70-luvun Soul Train TV-pätkissä tanssineet Tyron Proctor ja Archie Burnett sekä Americas Next Top Model sarjasta tuttu catwalk - ja posing coach Benny Ninja.

Hänet on  hyväksytty kansainvälisen House Of Ninja kollektiivin jäseneksi, lisäksi hän on myös VoGuenon tanssiryhmän perustajajäsen.

Hän on opettanut jo reilun kymmenen vuoden ajan eri- ikäisiä tanssin harrastajia ja ammattilaisia luoden tunneille positiivisen ja rennon ilmapiirin, jossa kaikki pääsevät nauttimaan oppimisesta ja tanssinilosta.

 

Jälkiruoka

Vanilja Bavaroise ja talvihedelmiä

 

Jälkiruoan jälkeen pääsimme nauttimaan musiikkiteatterista kun esiintymään saapui

SUOMEN MUSIIKKITEATTERIENSEMBLE ry

time_travel.jpg

Nähty musikaalinumero on ryhmän uusimmasta produktiosta: Time Travel. 

Se on laulun ja tanssin vauhdittama aikamatka läpi musiikin eri aikakausien jazzin kulta-ajoista aina nykypäivään saakka.

Time Travel –musikaalikabareen on ohjannut Jermo Grundström ja koreografiasta vastaa Jyri Numminen

suomen_musiikkiteatteriensemblen_tytot.jpg

 

Suomen Musiikkiteatteriensemble ry on lahtelaislähtöinen,vapaa musiikkiteatteriryhmä, joka toiminnallaan työllistää nuoria musiikkiteatterin ammattilaisia ja kouluttaa uusia. Ryhmän ensimmäinen ja tähän mennessä mittavin produktio oli rock-musikaali Rent, joka sai ensi-iltansa Lahden Vaahterasalissa viime keväänä. Ryhmä tekee produktioiden lisäksi myös opetus- ja koulutustoimintaa niin harrastajille kuin ammattilaisillekkin.

Suomen Musiikkiteatteriensemble ry oli myös yksi Aukusti -palkintoehdokkaista

Seuraavaksi ohjelmassa oli Vuoden tanssiteon 2011 palkinnon jako

Tämän Etelä-Suomen Sanomien nimikkopalkinnon tuli ojentamaan heidän päätoimittajansa

HEIKKI HAKALA

 

Palkinnon saannin kriteerinä oli henkilön/ryhmän saavutus kilpailussa tai merkittävä tanssiteos, jolla on valtakunnallinen tai päijäthämäläinen näkyvyys.

 

VUODEN TANSSITEKO 2011

paka_ja_pokaali.jpg

Palkinto luovutettiin

HOT CLUB -LIIKUNTAKOULULLE

ja sen vastaanotti

Hot Clubin toimitusjohtaja

PÄIVI HENTTU 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 PÄIVI HENTTU ja takana palkinnon luovuttaja Heikki Hakala

Hot Club -liikuntakoulu perustettu Lahteen vuonna 1988 tarkoituksena edistää showtanssin tunnettavuutta Suomessa. Tänään se on yli 600 eri-ikäisen oppilaan tanssi- ja liikuntakoulu joka tuottaa ja valmistaa erilaisia show-, teatteri-, tv- ja erikoisproduktioita.

Ryhmän tanssijoita on palkittu lukuisilla EM- ja MM-mitaleilla, Lahden kaupunki on muistanut ryhmää nuorisomitalilla, ”Vuoden yrittäjä” – palkinnolla (1997) ja tunnustuspalkinnolla (2000)

Hot Club -liikuntakoulu palkittiin vuonna 2011 ensimmäistä kertaa jaetulla Dance Award –palkinnolla showtanssin esitaistelijana Suomessa. Palkinnon myönsi suomalainen disco-, street- ja      showtanssin yhdistys (FDO)

 

Seuraavana esiintyi Suomen Kansallisoopperan baletin tanssija

AINO ETTALA esittäen Kuolevan Joutsenen -tanssin baletista Joutsenlampi

aino_ettala.jpg

 

Aino Ettala on Hollolasta kotoisin, saanut tunnustuspalkinnon Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry:ltä ja osallistunut myös tanssileireille joita muistelee lämmöllä edelleen.

Aino on ollut Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa 1997–2003 ja Münchner Ballettakademie:sa kevään 2003.

Hän on ollut kiinnitettynä Suomen Kansallisbalettiin 2004–2009 ja 2011– ja American Ballet Theatre:n vuonna 2010.

Aino on ollut mukana Kansallisoopperan vierailuilla Oulun kaupunginteatterissa 2006, Macaon Kulttuurikeskuksessa 2009 ja Singapore Arts Festivaaleillal 2009

Upean ja koskettavan esityksensä jälkeen hän auttoi Marcoa seuraavan ja viimeisen palkinnon jakamisessa.

 

elamantyon_pystin_jakajat.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gaalan ohjelman lopuksi palkittiin TANSSIN ELÄMÄNTYÖ 2011

Palkinnon kriteerinä oli pitkä elämäntyö tanssin hyväksi. Henkilölle tanssi on elämäntapa jota hän tekee suurella sydämellä. Juuri näin tekee palkinnon voittanut

HANNU NIPULI

dsc_9006_hali.jpg

Hannu Nipuli on balettikoulu Ståhlbergin oppilas, pitkän uran, aina vuodesta -83 kulttuurin      parissa tehnyt toiminnanjohtaja. Hän on tehnyt pitkän uran myös kansantanssin saralla ja erilaisissa luottamustoimissa eri nuorisoseuroissa ja –järjestöissä sekä johtokunnissa

Hannu on saanut saanut huikean määrän erilaisia kunnia- ja ansiomerkerkkejä, suoritusmerkkejä ja      apurahoja sekä tehnyt pitkän uran myös koreografina vuodesta 1988 alkaen.

Hän on myös yksi Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry:n ja Suomen Mölkky ry:n perustajista

 dsc_9010_hannun_vitsi.jpg

 Viimeisen palkinnonjaon jälkeen ohjelma jatkui arpajaisilla.

 

Illan päätteeksi yleisö pääsi tanssimaan.

Tanssista vastasi MARTTI PEIPPO QUINTET

laulusolistinaan LAURA VIIPPOLA

tanssi_1.jpg

 

Martti Peippo Quintet on ammattimuusikoista koostuva orkesteri, joka on vuosien varrella soittanut ansiokkaasti hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa tilauksesta.

Orkesterin alkutaipaleella ohjelmisto koostui pääosin 1950 -luvun mainstreamjazzista. Vuodesta 2002 saakka orkesteri on keskittynyt 50- ja 60 -lukujen iskelmämusiikkiin. Ohjelmistoon kuuluu ulkomaisia iskelmiä ja samaan henkeen tehtyjä kotimaisia iskelmiä, ja ne esitetään originaalisovituksina. Orkesteri vie kuuntelijansa matkalle Laila Kinnusen, Pirkko Mannolan ja Vieno Kekkosen kulta-aikaan.

Orkesterin vakituisessa kokoonpanossa soittaa Martti Peippo, klarinetti ja saksofoni, Timo Koskelainen, piano, Jussi Seppälä, basso, Juha Johansson, kitara, Riku Heino, rummut, Laura Viippola, solisti.

 

Kiitos kaikille teille jotka teitte Gaalastamme upean ja ikimuistoisen eli yleisölle, upeille esiintyjille, juhlapuhujalle ja palkintojen jakajille, orkesterillemme ja mahtavalle illan isännällemme sekä tietysti koko Sibeliustalon henkilökunnalle, jokaiselle yhdessä ja erikseen!

 

Kuvat Petri A Räty

Teksti Sirpa Tuominen